Normandialainen tapaus – Fred Vargas

4½/5

Edellisessä blogitekstissäni lupailin palata vaihteeksi kirjoihin, jotka tyyliltään uppoavat minuun parhaiten.

Suuntasin siis Heinolan kirjastossa jännitysromaanien hyllyille, joista hetken kiertelyn jälkeen valikoitui käsiini Fred Vargasin vuonna 2011 kirjoittama dekkari Normandialainen tapaus.

Valintaprosessi tapahtuu minulla monesti niin, että kirjan ulkonäkö ratkaisee - ensiksi sopivan paksuinen teos, toiseksi houkutteleva kansi ja kolmanneksi teoksen nimi. Toki monia blogissa esittelemiäni teoksia olen valinnut jo ennakkoon, joten silloin ei tarvitse arpoa luettavaa vasta kirjastonhyllyjen välissä.

Sitten itse teokseen. Normandialainen tapaus oli hyvin houkutteleva kirjan kannen ja esittelyn perusteella, ja ajattelin, että uusi dekkarikirjailijatuttavuuskaan ei olisi pahitteeksi. Se kannatti!

Olen vaikuttunut Fred Vargasin tyylistä, etenkin siitä, miten hänen komisarionsa Jean-Baptiste Adamsberg ratkaisee rikoksen kuin rikoksen pienen yksityiskohdan avulla. Oli kyseessä ilkivalta tai murha, Adamsberg tarttuu epäolennaiselta tuntuvaan yksityiskohtaan tajuamatta aluksi sen merkitystä. Lopulta komisariota häiritsevä havainto valaisee rikosten kulkua olennaisella tavalla. Vargasin henkilöhahmot ovat myös kovin keskeneräisiä inhimillisine puutteineen, hyvällä tapaa, ja hahmojen persoonallisuutta tuodaan vahvasti esiin - jopa sivuhenkilöiden. Adamsbergin alaisista koostuvaan poliisijoukkoon pääsee tutustuman tiivistetysti seuraavassa tekstikatkelmassa:

"Valmistautukaa siihen, että tiloihimme tehdään yllätystarkastus tämän päivän aikana. Täydellinen hämäysoperaatio on siis tarpeen. Mercadet, mene sinä nyt lepäämään, että olet virkeänä sitten kun tarkastajat tulevat. Kun olet levännyt, piilota lattiatyynyt. Voisenet, järjestä kalatieteelliset julkaisut pois pöydältäsi; Froissy, vie ruokatarvikkeet pois komerosta ja kätke vesivärimaalauskesi jonnekin. Danglard, tyhjennä viinipullokätkösi. Retancourt, vie kissa ja sen kupit yhteen talon autoista. Mitä vielä? Emme saa unohtaa mitään."

Välillä teoksessa on henkilöiden toimintaa selitteleviä kohtia, jotka tuntuivat irrallisilta tai vähintäänkin oudohkossa tilanteessa esiintyviltä, mutta ne vastaavat toki lukijalla mahdollisesti herääviin kysymyksiin. Adamsbergin luonnetta ja käyttäytymistä selittelee kohta, jossa Adamsbergin vasta kuviohin ilmestynyt aikuinen poika Zerk sekä hänen kanssaan pakomatkalla oleva Momo juttelevat. Samalla kohta kerää yhteen sen hetkisen tilanteen muistuttaen lukijaa, missä mennään:

"Onko jotain uutta Ordebecin suunnalta? - Ei. Minä kyllä luulen, että isälläsi on muutakin tekemistä kuin selvittää, kuka omistaa diabolokaupan. - Enpä oikein usko. Luulen, että isän päässä pyörivät sulassa sovussa pulua kiduttanut kaveri, Ordebecin tappaja ja Clermont-Brasseurin polttaja, eikä hän välttämättä yritä edes erottaa tapauksia toisistaan. - Sinähän sanoit, ettet tunne isääsi. - Minusta on alkanut tuntua, että muistutan häntä."

Dekkari on mielestäni onnistunut - samaan aikaan se on sekä syvällinen että viihdyttävä. Iso kiitos kirjailijalle siitäkin, että hän ei ole upottanut sivujuoneksi romanssia tähän kirjaan. Toki tarinan taustalla on romanttisiakin ihmissuhteita, mutta niissä ei vellota eikä niitä korosteta. Adamsbergin hahmo upposi minuun yhtä lailla kuin pohjoismaiset komisariojörrikätkin. Suosittelen dekkarinnälkäisille ja uutta haluaville!

Kirjailija: Fred Vargas
Ranskankielinen alkuteos: L'armée furieuse, 2011
Suomentaja: Marja Luoma, 2013
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy, Helsinki
Sivuja: 428
ISBN: 978-951-20-8775-4

Pienin yhteinen jaettava – Pirkko Saisio

3/5

Olen tutustunut viimevuosina suomalaisten kirjailijoiden teoksiin enemmän kuin aiemmin. Nuorempana luin lähinnä käännöskirjallisuutta, ja siitäkin valikoidusti scifiä, fantasiaa, kauhua, trillereitä, dekkareita ja seikkailua. Nyt luettuani useampia itselleni aikaisemmin aiheiltaan tylsiksi koettuja kirjoja voin todeta, että kannatti lukea. Pirkko Saision romaani Pienin yhteinen jaettava vuodelta 1998 ei tee poikkeusta.

Pienin yhteinen jaettava on matka päähenkilön lapsuuteen, jossa läheisten sukulaisten odotukset ja neuvot ovat merkittävässä osassa tytön kasvutarinaa. Tytön, joka haluasi olla poika. Tytön, joka haluaisi olla kaikkea muuta kuin kiltti ja huomaamaton. Tytön, josta tulee hän.

Saision tyyli kirjoittaa on monen muun kirjailijan tavoin omaperäistä, mikä jaksaa aina ilahduttaa ja yllättää minua. Teoksen alussa äkilliset vaihtelut minä-muodon ja hän-muodon välillä saivat sekaannuksiin - Kenestä nyt puhutaan? - mutta pidemmälle lukiessa ilmaisutapaan tottui, ja vielä vähän pidemmälle lukiessa ymmärsi, että tyttö, joka tarinaansa kertoo, on välillä ulkoistanut oman itsensä itselleenkin.

Kirjan lapsen elämyksiin voi joissain kohdin samaistua voimakkaasti. Tarinan tapahtumat ovat jollain tavalla jokaiselle lapselle ominaisia - kasvun hetkiä, ihmettelyä, joista voi löytää ne omat kipupisteensä edelleen. Joskus pienen ihmisen ihmettelyt saavat hupaisen sävyn:

"Mutta koska hän ei ole vähääkään kiinnostava (hän lukee sen tätien hyväksyvästä, hajamielisestä hymystä), on hänen harjoiteltava armon valonsäteen alle hyppäämistä omin päin. Onneksi hänellä on Kirsti. - - Todellisuudessa Kirsti on kiinnostunut armosta, sen harjoittelemisesta leikkikoulun ulkoilutunnilla ruusumarjapensaiden alla. 

Ensin minä lyön Kirstiä poskelle. Kirsti kääntää toisen poskensa, ja vaikka pahaa tekee, lyön kintaasta vapautetulla nyrkilläni siihenkin. - - Ja sitten on Kirstin vuoro."

Kertomus ei ollut erityisen vauhdikas, joten lukeminen oli pätkittäistä, mutta kaikella tavalla antoisaa. Ihan kirjan loppupuolella tulee vastaan kohtaus "Ulkona isä selittää, että minun nimeni on ollut sisäänpäässeiden joukossa ja ihmettelee, kuinka on mahdollista, etten ole sitä kuullut. - Saisio, Pirkko Helena, isä sanoo." Tästä en voi vetää lukijana kovinkaan paljon johtopäätöksiä kirjailijan todellisesta elämästä tietämättä, mutta uskoisin, että kirjailija upottaa hahmoihinsa jonkinlaisella tasolla aina paljon itseään, etenkin päähenkilöön.

Nyt kun tämän kirjoituksen alussa ehdin mainita, etten ole hetkeen lukenut montakaan entisten mieltymysteni mukaista kirjaa, taidan vaihtelun vuoksi palata juurilleni.

Kirjailija: Pirkko Saisio, 1998
Kustantaja: Werner Söderström Oyj
Sivuja: 254
ISBN: 951-0-23016-2

Ihmisen osa – Kari Hotakainen

4/5

Kari Hotakaisen teos Ihmisen osa vuodelta 2009 on ensimmäinen Hotakaiselta lukemani kirja.

Odotin kovasti kirjan avaamista, sillä olen seurannut MTV:n ohjelmaa Pitkääkö olla huolissaan?, jossa Hotakainen on yhtenä panelistina. Hotakaisen tyyli on viihdyttänyt, naurattanut ja antanut ajateltavaa - Toki pidän ohjelman kaikista vakiopanelisteista ja jokaisella on hieno huumorintaju!

Palataan teoksen Ihmisen osa pariin. Sen luettuani kokonaiskuvaksi jäi elämä, jonka jokainen kulkee omalla tavallaan, pystymättä vaikuttamaan kaikkeen, ja tehden valintansa pyrkimysten ja sattumien keinahdellessa. Kirjassa esitellään erilaisia elämänkohtaloita; osaan hahmoista paneudutaan syvällisesti, osalla on väliaikainen rooli ikään kuin 'otoksina' elämästä. On köyhyyttä, työttömyyttä, arvottomuutta, peittelyä, häpeää, epävarmuutta, itsekkyyttä, tunnottomuutta, tylsyyttä, vihaa, surua, rakkautta ja ymmärrystä. Kaikkea, mitä elämästä löytyy.

Päähenkilönä on vanha rouva Salme Malmikunnas, joka myy elämäntarinansa kirjailijalle kirjojen kansiin painettavaksi. Salmella on mies Paavo, vähäpuheinen ja välillä puhumatonkin. Salmen ja Paavon kolme lasta, Helena, Pekka ja Maija, saavat suurimman osan kirjan sivuista. Heidän kohtaloihinsa kietoutuu olennaisella tavalla myös Maijan 'musta' aviomies Biko sekä vauraaksi itsensä uurastanut Kimmo. Pienen, mutta merkittävän osan saa Helenan 9-vuotias tytär Sini.

Hotakaisen kirjoitustyyli on mukaansatempaava. Tyyli tuntuu mukautuvan hahmoihin niin sulavasti, että tekstistä voi tuntea hahmon luonteen ja ajatukset ilman, että tarvitsee kuvailla adjektiivein millainen jokin on. Hotakainen ei juurikaan moralisoi hahmoja, vaan antaa ajatuksia hahmojen omasta näkökulmasta, joista jokainen lukija voi itse päätellä millainen hahmo on, ja ovatko teot ja ajatukset esimerkiksi siedettäviä, järkeviä, oikein tai hyviä.

Huumoria kirjasta löytyy. Huumori on ripoteltuna sinne tänne erilaisiin yhteyksiin. Malmikunnaksen perheväen elämä on reilusti maustettu, niin hyvässä kuin huonossa, mutta humoristinen ote mahtuu tukalaankin tilanteeseen. Pekka on joutunut työttömäksi, on nälissään jatkuvasti ja yrittää keksiä erilaisia ruoanhankintamahdollisuuksia. Yksi niistä on rahan kerääminen esiintyen kadulla:

"Pekka meni käytävän uloskäynnin viereen, laittoi maahan Salme-äidin pienen pärekorin, jonka kylkeen hän oli laatinut pienen tekstin: Olen soitaja Perulta ja nt kodito. - - Äskeisestä ikävästä kohtaamisesta Pekka sai soittoonsa lisää syvyyttä ja tunsi itsensä perulaiseksi. Hän kaipasi Andeja, lempeitä syyssateita, paimenen ammattiaan, vuohiaan ja rakastettuaan, joka kenties juuri tällä hetkellä möi värikkäitä käsitöitään Liman kujilla päästäkseen matkustamaan pohjoiseen maahan huilistinsa kainaloon."

Huumorin lisäksi iloa tuo kirjaan upotettu rakkaus ja lempeys. Maijan ja Bikon suhde on aidon rakkaudellinen huolimatta ulkopuolisten mielipiteistä:

"Biko halusi kertoa, että on täysin tietoinen mustan värin vaikutuksesta ympäristöön, mutta että hän ei itse saanut valita väriä, jos olisi, hän olisi ottanut mieluiten punaisen, rakkauden värin. Biko kertoi myös, että hän aikoo rakastaa Maijaa kaikesta huolimatta, kaikissa olosuhteissa, kaikkien ihmisten edessä ja keskellä Suomea."

"Et kai sä urpo mee mukaan tohon? * En. Ei huoli. Tule syli. * Mä en voi. Mä oon raivoissani. * Maija. Mina taltuta raivo. * Miten meille käy, saatana. * Mina leikka metsan pois siita aurinko tielta."

Ihmisen osa vakuutti minut lukijana. Pidin kirjoitustyylistä ja tarinasta. Kirja ei ollut kevyt, mutta se ei jättänyt synkistelemään, vaan lopussakin se nosti esiin selviämisen ja elämän jatkumisen niillä, joilla elämää edelleen on elettävänä. Pahimpiinkin tilanteisiin on olemassa ratkaisu, ja silloin kuin ei näe tulevaisuutta, on parasta keskittyä elettävään hetkeen ja tehdä siinä se, minkä voi.

Kirjailija: Kari Hotakainen, 2009
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Siltala
Sivuja: 276
ISBN: 978-952-234-021-4

Pereat mundus – Leena Krohn

5/5

Tässä kirjassa on potkua.

Sivuja käännellessä aivotoiminta herää, ja lukuelämys on kuin kävisi keskustelua teoksen kanssa. Pereat mundus on Leena Krohnin vuonna 1998 kirjoittama lyhyiden kertomusten kokoelma, jossa on filosofinen ote. Edelleen - 20 vuoden jälkeen ilmestymisestään - teos on mielestäni erittäin ajankohtainen ja tulee sitä varmasti olemaan vuosikymmeniä eteenpäin.

Luettuani kirjan ymmärsin varsin hyvin, miksi teoksen nimi on Pereat mundus. Pereat mundus on latinaa ja tarkoittaa vapaasti käännettynä 'maailman tuhoa'. Nimi on oikein osuva, sillä se kuvaa täysin tämän kirjan punaista lankaa, joka muistiinpanoissanikin toistuu sanalla 'maailmanloppu'. Loppua enteilevien kertomusten henkilönä liikkuu yleensä Håkan, joka on tarvittaessa kuka tahansa, eikä aina päähenkilö. Tohtori Keinolempi esiintyy osassa tarinoista, ja nämä tarinat jatkavat samaa kertomusta eteenpäin siellä täällä muiden sekalaisten kertomusten lomassa.

Heti ensimmäinen kertomus sai aikaan pieniä miellyttäviä kylmänväreitä. Siinä Håkan on amanuenssina sekä koehenkilönä tutkijaryhmässä, joka pyrkii kopioimaan ihmisen aivot virtuaaliseen muotoon, fyysisen rajoittuneisuuden ulottumattomiin, ikuisen elämän ja kehityksen polulle. Sen vuoksi tämä on niin kovin mielenkiintoinen aihe, sillä olin 5.2.2018 Heurekassa kuuntelemassa luentoa tekoälyyn liittyen (luennosta vastasi http://www.moim.fi/). Tuolla luennolla sain kuulla, että kastemadon aivot ovat onnistuneesti muutettu virtuaalisiksi. Ne liikuttavat robottia esim. siten, että se pysähtyy esteen tullessa eteen. Myös rotan aivoista osa on jo virtualisoitu. Todennäköisesti on vain ajan kysymys, milloin ihmisen aivot pystytään virtualisoimaan, ja silloin viimeistään nousevat monet muutkin kysymykset esiin. Niihin pureuduttiin luennolla, ja tässä kirjan kertomuksessakin osaa niistä pohditaan.

Teoksen lopettaa Vita nuova, joka on kirjan kolmaskymmeneskuudes tarina. Se on yksi parhaita kertomuksia, ja siinä on kaikkien loppujen jälkeen toivon kipinä siitä, että lopun jälkeen tulee alku. Tämän viimeisen tarinan päähenkilö Håkan on riemastuttavan samaistuttava ajatuksineen:

"Luonnossa, tähtitaivaalla ja mikrokosmoksessa, säätiloissa, olioiden muodossa ja ilmiöiden liikkeissä yhtä hyvin kuin yhteiskunnassa, pörssikursseissa ja rikostilastoissa Håkan löysi sarjoja, kuvioita ja säännönmukaisuuksia. Ne olivat numeerisia tai geometrisia lainalaisuuksia, joissa voi ihailla äärimmäisen tarkoituksenmukaisuuden estetiikkaa, välttämättömyyden kauneutta. - - Maailma ei ollut kieltä, se perustui luvuille, sarjoille, koodeille, kaavoille. Kieli ja sanat olivat toissijaisia, jopa marginaalisia. Ne kuuluivat vain ihmiselle, mutta itse luonnon kanssa niillä oli vain vähän tekemistä."

Pereat mundus käsittelee monenlaisia maailmanlopun näkymiä tulevaisuuteen liittyen. Universumin ja maapallon erilaiset ilmiöt sekä ihmisen luomat tai vaikutteiset asiat saattavat tuhota maailman, jonka tunnemme. Niin universumin, maapallon, ihmiskunnan kuin yksilöidenkin loput ovat kirjassa edustettuina. Tarkemmin ajateltuna jossain vaiheessa ainakin maapallo kohtaa viimeisen henkäyksensä, jos mitään muuta ei ehdi tapahtua ennen sitä. Tämä kirja on täynnä ajatuksia, joista osaa olen itsekin pyöritellyt mielessäni kautta oman historiani. Osan olin jo jättänyt taakseni ja siirtynyt seuraaviin tulevaisuuden kuviin, mutta nyt sain kertaryöpyllä palautettua kaiken aktiiviseksi. Kävin todellakin teoksen kanssa keskustelua myönnellen, miettien ja kysellen. Suosittelen lukemaan, ehdottomasti!

P.S. Suurimmassa osassa kertomuksia ilmaisu oli samankaltaista, mutta muutama erottui selkeästi joukosta. Sain kertomuksesta Jäätelökauppias Stephen King -tyylisen vaikutelman, ja kertomus Maailmanlopun bileet tuntui elokuvamaiselta. Kertomukset siis vaihtelivat sisällön ja tyylin mukaan, vaikka punainen lanka pysyi koko ajan samana.

Kirjailija: Leena Krohn, 1998
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 302
ISBN: 951-0-23005-7

Ennen päivänlaskua ei voi – Johanna Sinisalo

3/5

Päivänsäde ja Menninkäinen, Pessi ja Illusia, kohtaavat Tampereen yön hämärässä.

Siitä alkaa kesyn ja kesyttämättömän yhteensovittaminen, luonnon ja sivistyksen yhteentörmäys. Johanna Sinisalo on tarttunut teoksessaan mytologiseen peikko-hahmoon ja tuonut sen 2000-luvulle muiden suurpetojen sekaan. Ennen päivänlaskua ei voi -teoksen peikot esitellään yhtenä eläinlajina; kissan, apinan ja ihmisenkin piirteitä omaavina, melko älykkäinä hahmoina, jotka ovat vähintään yhtä vaarallisia kuin muutkin suurpedot.

Tarinan päähenkilö, 30-vuotias Mikael alias Enkeli, on "mies jolla on enkelinkauniit kasvot ja tukka kuin valo vehnäpellossa". Ei ole vaikea päätellä, että hän on tarinan Päivänsäde. Mikael löytää Menninkäisensä eli peikonpoikasen läheltä asuntoaan heikossa kunnossa. Mikael ottaa peikon kotiinsa, ja Mikaelin sanoin: "Se on kauneinta mitä olen koskaan nähnyt. Tiedän heti että haluan sen." Ja vaikka peikko ei ole täysissä voimissaan, niin Mikael saa ihailla sitä:

"Silloin harvoin kun se liikkuu, se on notkeaa elohopeaa. Se tuntuu kumoavan painovoiman, sen lihaskapasiteetti on kokoon nähden huikea. Sen liikeet ovat kuin öljyä, kuin silkkiä. Sen silmissä asuu öisiä kulovalkeita."

Mikaelin ja tämän villieläimen, peikon, jonka Mikael ristii Pessiksi, elämät kietoutuvat toisiinsa vääjäämättä. Mikael on peikon lumoissa ja peikonpoikanen taas oppii pitämään Mikaelia turvaa ja ruokaa tarjoavana alfauroksena. Peikko on kuitenkin villi peto, joka osoittaa älykkyyttä monilla ihmismäisillä taidoilla, joten hankaluuksia on väistämättä tiedossa:

"Eteisessä en hetkeen usko mitä näen. - - Noin metrin korkeudella lattiasta eteisen valkoisessa tekstiilitapettiseinässä on...maalaus. Siinä on viivoja, jopa jotakin mitä voisi hyvällä tahdolla sanoa hahmoksi, ja taas takaraivossani soi pienen pieni hälytyskello. Suomen muinaisjäännöksiä. Kalliomaalaus. Eilen, hätääntyneenä ja väsyneenä, unohdin siivota. Kalliomaalaus on tehty Martesin verellä."

Villieläimen ja ihmisen suhteen muodostumisen lisäksi kirja antaa paljon muutakin miettimisen aihetta. Kirja heijastelee Suomen 2000-luvun yhteiskunnassa esillä olevia asioita, kuten suurpetojen lisääntyminen ihmisasutusten läheisyydessä, ilmastonmuutos, sateenkaari-ihmisyys sekä tuontivaimojen kohtalot. Laajana teemana ovat ihmissuhteet, joissa rakkauden, hyötymisen ja vallankäytön sotkeutuminen aiheuttavat epätasapainoa. Toki kirjan ristiriitaisia, hurmaavia ja luotaantyöntäviä hetkiä tarjoaa Mikaelin ja Pessin suhde:

""Pessi", minä kuiskaan ja ojennan käteni, ja liu'utan sitä pitkin sen suloista kapeaa pätsinkuumaa ja siloista uumaa. Pessin korvat värähtävät. Minulla on järkälemäinen erektio, kuin osa vatsaa ja reisiäkin olisi kivikovaa pakottavaa lihaa. Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut."

Kirja saa lyhyessä ajassa paljon kerrottua. Teos on kevyehkö ja nopea lukea, vaikka sen sisältö on mieleenpainuvaa ja raskasta. Sinisalo on hienolla tavalla yhdistänyt teokseensa katkelmia muista aidoista julkaisuista itse keksimiensä lisäksi, kuten kansantaruista, tarinoista, runoista ja mytologian tietoteoksista, joissa jollain tapaa käsitellään peikkoja. Näistä tunnettuja ovat varmasti kirjat Kalevala ja Seitsemän Veljestä sekä runoilija Eino Leino.

Helppo kirja ottaa mukaan reissuun. Todennäköisesti tämän saa luettua yhden leppoisan vapaapäivän aikana. Itselleni kirjan sisältö ei ollut sitä ominta, mutta silti hyvä teos.

Kirjailija: Johanna Sinisalo, 2000
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivuja: 268
ISBN: 952-459-400-5

Kolmen sukupolven usko

4/5

Kolmen sukupolven usko on kertomus pohjoiskorealaisen perheen elämästä yli seitsemänkymmenen vuoden ajalta tähän päivään saakka.

Tarina vie lukijan isoisän jalanjäljissä Japanin miehityskaudelta Koillis-Kiinasta myöhemmin kahtia jaetun Korean pohjoiseen osaan. Kirjan loppuosassa pääsemme herra ja rouva Baen kanssa loikkaamaan Etelä-Koreaan.

Teos tuo esiin kristityn elämän vaikeutta muutenkin haasteellisessa maassa. Uskon eläminen todeksi Pohjois-Koreassa tietää melko varmaa kuolemaa. Kirjassa ei kaunistella, muttei myöskään liiaksi kauhistella asioita. Baet kertovat elämästään kuin sen ovat kokeneet, ja Jumalan johdatusta ihmeineen mahtuu joukkoon. Teksti on paikoin hieman töksähtelevästi kirjoitettu, ja se vaikuttaakin olevan lähes suoraa herra ja rouva Baen kertoman mukaan kirjoitettu. Kirjoittaja ei ole käyttänyt luovaa vapautta eikä se mielestäni tällaisessa teoksessa ole välttämätöntä - tarinan aitous tulee paremmin esille.

Kristillisestä lähtökohdastaan huolimatta kirjassa on myös uskoa vieroksuvalle arvokasta historiaa Pohjois-Korean vaiheista sekä aitoa tuntumaa tavallisen kansan oloihin vuosikymmenten ajalta tuossa maassa. Kommunistinen Pohjois-Korea alkoi vähitellen voida yhä huonommin, nälänhätä hiipi muutamassa vuosikymmenessä ja 1990-luvulla valtava määrä ihmisiä kuoli nälkään. Tuota nälänhätää herra Bae kuvailee kirjassa seuraavasti:

"Ja nyt kuolleita ihmisiä oli kaikkialla - aivan kaikkialla. Kuolleita kadulla. Kuolleita taloissa ja asunnoissa kaikkialla ympärillämme. Kuolleita ruumiita pinottuna rautatieasemalla. Menin kerran rautatieasemalle - - Kahdeksankymmentä orpolasta oli kerääntynyt yhteen lämmitelläkseen. Seitsemän heistä oli kuollut. Kutsumme sellaisia lapsia kotjebiksi - arvoton pääskynen. Kuolleita lintuja. Lapsia, joiden vanhemmat olivat kuolleet, ja joilla ei ollut paikkaa mihin mennä, koska kukaan ei antanut heille mitään."

Pohjois-Koreassa tarkkaillaan naapureita, jopa omia perheenjäseniä, ja vähäisestäkin väärästä sanasta kodin seinien sisäpuolella voi joutua maksamaan henkensä. Vakavammat rikokset, kuten maanpetos, tietävät kuolemanrangaistusta. Yleinen teloitustapa on täyttää teloitettavan suu kivillä. "Vähäisemmät" rikokset, kuten varastaminen, vievät helposti vankilaan tai työleirille, joista ei niistäkään juuri ole paluuta, sillä vangeille annetaan sen verran ruokaa, että he pysyvät hyvällä tuurilla muutaman vuoden hengissä.

Kristittyjen tilanne huononi Korean sodan (1950-1953) jälkeen.  Ne kristityt, jotka eivät olleet paenneet Etelään, hävitettiin vastavallankumouksellisina, teloitettiin julkisesti tai vangittiin työ- ja keskitysleireille. Vainon ensimmäisistä vuosista 1960- luvulla isoäiti muistelee muun muassa näin: "- - hallitus oli määrännyt kymmeniä kristittyjä seisomaan jyrkänteen laidalle ja pakottanut heidät vastaamaan kysymykseen: "Oletko uskollinen toveri Kim Il-sungille, vai uskotko Jumalaan?" Jos he kuolemaa peläten vastasivat "Kim Il-sung", he "pelastuivat" - mutta jos he vastasivat "Jumala", heidät tyrkättiin alas jyrkänteeltä alla vellovaan mereen."

Nälänhädän ja etenkin kristillisen elämän todeksi elämisen edelleen vaikeuduttua 2000-luvulla herra ja rouva Bae lapsineen päättivät loikata Etelä-Koreaan. Kirjan loppu kertoo erittäin haastavan taistelun pääsystä turvaan. Matka vie Kiinan kautta Thaimaahan ja sieltä lopulta Etelä-Koreaan.

Jos olet kiinnostunut tietämään jotain aidosta Pohjois-Koreasta, jonka verho ei ilman loikkareiden tarinoita avaudu, voin suositella tätä kirjaa. Olen lukenut myös teoksen Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa, joka kertoo usean loikkarin tarinan ilman kristillistä viitekehystä. Erittäin loistava teos sekin.

Kirjailija: Pastori Eric Foley
Englanninkielinen alkuteos: These are the Generations, 2012
Suomentaja: Katja Bågman
Sivuja: 113
ISBN 978-951-97310-9-4

Abi englanti 2016

3/5

Kirjoitin keväällä 2018 englannin yo-kokeen. Valmistauduin siihen tukeutuen abi-kurssin antiin sekä selaamalla Grammar Rules! -kirjaa. En siis osallistunut muille englannin kursseille, sillä olen ne aikoinani käynyt (yli 10 vuotta sitten). Englannin abi-kurssille oli valittu Otavalta teos Abi englanti.

Hankin itselleni Abi englanti -kirjasta vuoden 2016 painoksen CD:n kanssa sekä ratkaisuvihkon samalta vuodelta. Olen ihan tyytyväinen kirjaan. Kirjan tehtävien osa-alueet ovat luetun ymmärtäminen ja kuuntelu, sanastot sekä kielioppi. Ohessa on myös neuvoja ja esimerkkejä yo-kokeessa olevaa kirjoitustehtävää varten.

Koin kirjan olevan hyvä katsaus englanninkieleen, siihen, millaisiin asioihin tulisi kiinnittää huomiota. Ratkaisuvihko oli minulla mukana jokaisen tehtävän tarkistuksessa. Teinkin lähes kaikki tehtävät kirjasta; vain muutamia jäi tekemättä lukukappaleiden yhteydestä. CD oli mukava lisä tehtävien teossa.

Grammar Rules! -teosta tarvitsin kyllä myös, sillä Abi englanti -kirjassa on kielioppiin liittyviä tehtäviä, mutta ei minkäänlaista teoriaa. Ratkaisuvihkosta löytyy jonkin verran huomautuksia, mutta kauan aikaa sitten kielioppia opiskelleena tarvitsin todella lisäapua.

Luulisin, että tilanteessa, jossa kirjoituksiin mennessä on melko tuoreesti käytynä englannin kursseja sekä kielioppia, niin kurssikirjat ja Grammar Rules! riittävät kertaamiseen. Jos taas englannin kurssien muisto on jäänyt kauas historiaan, voi Abi englanti -kirjasta olla iloa  ikäänkuin pikakelauksena. Ei tarvitse lähteä kahlaamaan kaikkia kurssikirjoja alusta asti läpi.

Tekijät: Riitta Silk & Jaakko Mäki

Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu

1.-6. painos, 2016

Abi englanti: ISBN 978-951-1-26534-4

Abi englanti Ratkaisut: ISBN 978-951-1-26535-1

YO Lyhyt matematiikka 2018

5/5

Osallistuin keväällä 2018 lyhyen matematiikan yo-kokeeseen, joten hankin Yo Lyhyt matematiikka -kirjan tuoreimman painoksen vuoden alussa. Mielestäni teos ajaa asiansa oikein hyvin, jopa paremmin kuin odotin. Tein kaikki tehtävät kolmestatoista kappaleesta, mutta kirjan loppuosan monivalintatehtävät ja harjoituskokeet jäivät vilkaisematta. Kirjan avulla opiskelin joitakin aihealueita ihan alusta, sillä en ehtinyt opiskella niitä koulunpenkillä ennen kokeita, ja mielestäni kirja toimii kertauksen lisäksi uuden opetteluunkin oikein hyvin.

Kappaleiden tehtävät ovat monipuolisia ja vaikeutuvat loppua kohden. Seassa on reilusti vanhoja yo-tehtäviä, mikä on erittäin hyvä, sillä niitä tein mieluiten. Kirjan muut tehtävät testaavat hyvin kappaleiden teoriaa ja vaativat kertaamaan tietoja. 

Muutamia painovirheitä kirjasta löytyi, niin tehtävistä kuin vastauksista, mutta ei liian paljoa, ja ne kyllä huomasi tehdessä. Tehtävien vastaukset löytyvät kirjan takaa, mutta erittäin positiivinen yllätys oli, että Sanoma Pro tarjoaa mahdollisuuden täydellisiin malliratkaisuihin. Sain ne sähköpostitse kysymällä asiakaspalvelusta. Muutaman aihealueen kohdalla malliratkaisut tulivatkin todella tarpeeseen.

Suosittelisin tätä teosta lyhyen matematiikan yo-kirjoituksiin kertaavalle.

Tekijät: Sanna Hassinen & Timo Taskinen

Kustantaja: Sanoma Pro Oy, Helsinki

1.-5. painos, 2018

ISBN 978-952-63-2582-8

Alku – Dan Brown

3/5

Joululahjapaketista löytyi odottamani kirja - Dan Brownin teos Alku. The Origin eli suomennettuna Alku julkaistiin vuonna 2017, ja se on siis tähän mennessä tuorein Brownin kirja.

Aloin lukea kirjaa innokkaasti heti sen saatuani. En ole aiemmin lukenut Dan Brownin teoksia, ja ainoa kosketuspintani kyseisen kirjailijan tuotoksiin on elokuva Da Vinci -koodi. Muistan kyllä suuren keskustelutulvan, minkä Da Vinci -koodi aiheutti maailmalla kuten myös Suomessa.

Kiinnostukseni kirjailijaa kohtaa heräsi syksyn 2017 Kirjamessuilla Helsingin Messukeskuksessa, missä sattumalta sain käsiini Vip-passin kirjailijan luennolle. Tunnin mittaisella luennolla Brown kertoi elämästään, kirjailijanurastaan, ajatuksistaan ja uusimmasta teoksestaan Originista.

Odotukseni tätä Alku-teosta kohtaan olivat suuret, joten jouduin hieman pettymään. Kirja oli kyllä vauhdikas ja eteni hyvin, mutta runsaasta sivumäärästään huolimatta teos jäi vaisuksi. Eniten minua häiritsi Brownin tyyli kirjoittaa kovin amerikkalaisen elokuvan malliin: kohtaukset vuorottelivat kuin toimintaelokuvassa eikä hahmoille annettu kovin syvällistä olemusta. Minulla ei ole tämänhetkisen kokemukseni perusteella vertailupohjaa Brownin aikaisempiin teoksiin, joten kirjoitustyylin kehityksestä en osaa antaa arviota.

Huolimatta kirjan ominaisuuksista, jotka saivat lukuelämyksen hieman latistumaan, odotin loppua kovin hartaasti. Kirjamessujen luennolla Brown kertoi niin hyvin erilaisista tieteen keksinnöistä ja ideoista, joita hän soveltaa teoksiinsa, että tässä kirjassa tulisi olemaan varmasti joku laadukas idea tavanomaisen toimintaseikkailun ohella. Pakko sanoa, että loppupaljastukset "löydön" suhteen eivät nekään saaneet haukkomaan henkeä. Jotkin henkilöihin liittyvät paljastukset tuntuivat irrallisilta tai jotenkin väkisin tehdyiltä. Sivujuoni prinssin matkassa oli sekin turhan oloinen.

No, mahtoiko teoksessa olla jotain hyvääkin? Kyllä! Hyvää Alku-teoksessa olivat teknologiset keksinnöt, joita ei vielä ole suuren yleisön markkinoille hivutettu. Tämän lisäksi Brown on onnistunut valitsemaan tarinaan erittäin mielenkiintoiset taiteelliset, arkkitehtuuriset, kulttuuriset ja maisemalliset elementit. Kirjasta voi siis oppiakin jotain todellisesta maailmasta. Itseäni alkoi houkuttelemaan Espanjan matka, johon sisältyisi myös arkkitehti Antoni Gaudín luomusten ihmettelyä, sillä Brown on sijoittanut teoksensa Espanjan huomiota herättävimpiin ja upeimpiin maisemiin. Vielä on jäljellä teoksen paras ajatus - tekoäly. Tuo itseoppiva, kehittyvä, epäinhimillinen ja älykäs tietokone nostaa esiin monia kysymyksiä moraalisista valinnoista aina valtasuhteiden muutoksiin ihmisen ja tietokoneen välillä. Voiko tekoäly olla joskus vaaraksi ihmiselle?

Alku saa minulta lukuelämykseen perustuen pisteitä 3/5. Toivottavasti nautit omasta lukukokemuksestasi!

Kirjailija: Dan Brown

Englanninkielinen alkuteos: The Origin, 2017

Suomentaja: Jorma-Veikko Sappinen, 2017

Sivuja: 463

ISBN 978-951-0-42556-5