Pereat mundus – Leena Krohn

5/5

Tässä kirjassa on potkua.

Sivuja käännellessä aivotoiminta herää, ja lukuelämys on kuin kävisi keskustelua teoksen kanssa. Pereat mundus on Leena Krohnin vuonna 1998 kirjoittama lyhyiden kertomusten kokoelma, jossa on filosofinen ote. Edelleen - 20 vuoden jälkeen ilmestymisestään - teos on mielestäni erittäin ajankohtainen ja tulee sitä varmasti olemaan vuosikymmeniä eteenpäin.

Luettuani kirjan ymmärsin varsin hyvin, miksi teoksen nimi on Pereat mundus. Pereat mundus on latinaa ja tarkoittaa vapaasti käännettynä 'maailman tuhoa'. Nimi on oikein osuva, sillä se kuvaa täysin tämän kirjan punaista lankaa, joka muistiinpanoissanikin toistuu sanalla 'maailmanloppu'. Loppua enteilevien kertomusten henkilönä liikkuu yleensä Håkan, joka on tarvittaessa kuka tahansa, eikä aina päähenkilö. Tohtori Keinolempi esiintyy osassa tarinoista, ja nämä tarinat jatkavat samaa kertomusta eteenpäin siellä täällä muiden sekalaisten kertomusten lomassa.

Heti ensimmäinen kertomus sai aikaan pieniä miellyttäviä kylmänväreitä. Siinä Håkan on amanuenssina sekä koehenkilönä tutkijaryhmässä, joka pyrkii kopioimaan ihmisen aivot virtuaaliseen muotoon, fyysisen rajoittuneisuuden ulottumattomiin, ikuisen elämän ja kehityksen polulle. Sen vuoksi tämä on niin kovin mielenkiintoinen aihe, sillä olin 5.2.2018 Heurekassa kuuntelemassa luentoa tekoälyyn liittyen (luennosta vastasi http://www.moim.fi/). Tuolla luennolla sain kuulla, että kastemadon aivot ovat onnistuneesti muutettu virtuaalisiksi. Ne liikuttavat robottia esim. siten, että se pysähtyy esteen tullessa eteen. Myös rotan aivoista osa on jo virtualisoitu. Todennäköisesti on vain ajan kysymys, milloin ihmisen aivot pystytään virtualisoimaan, ja silloin viimeistään nousevat monet muutkin kysymykset esiin. Niihin pureuduttiin luennolla, ja tässä kirjan kertomuksessakin osaa niistä pohditaan.

Teoksen lopettaa Vita nuova, joka on kirjan kolmaskymmeneskuudes tarina. Se on yksi parhaita kertomuksia, ja siinä on kaikkien loppujen jälkeen toivon kipinä siitä, että lopun jälkeen tulee alku. Tämän viimeisen tarinan päähenkilö Håkan on riemastuttavan samaistuttava ajatuksineen:

"Luonnossa, tähtitaivaalla ja mikrokosmoksessa, säätiloissa, olioiden muodossa ja ilmiöiden liikkeissä yhtä hyvin kuin yhteiskunnassa, pörssikursseissa ja rikostilastoissa Håkan löysi sarjoja, kuvioita ja säännönmukaisuuksia. Ne olivat numeerisia tai geometrisia lainalaisuuksia, joissa voi ihailla äärimmäisen tarkoituksenmukaisuuden estetiikkaa, välttämättömyyden kauneutta. - - Maailma ei ollut kieltä, se perustui luvuille, sarjoille, koodeille, kaavoille. Kieli ja sanat olivat toissijaisia, jopa marginaalisia. Ne kuuluivat vain ihmiselle, mutta itse luonnon kanssa niillä oli vain vähän tekemistä."

Pereat mundus käsittelee monenlaisia maailmanlopun näkymiä tulevaisuuteen liittyen. Universumin ja maapallon erilaiset ilmiöt sekä ihmisen luomat tai vaikutteiset asiat saattavat tuhota maailman, jonka tunnemme. Niin universumin, maapallon, ihmiskunnan kuin yksilöidenkin loput ovat kirjassa edustettuina. Tarkemmin ajateltuna jossain vaiheessa ainakin maapallo kohtaa viimeisen henkäyksensä, jos mitään muuta ei ehdi tapahtua ennen sitä. Tämä kirja on täynnä ajatuksia, joista osaa olen itsekin pyöritellyt mielessäni kautta oman historiani. Osan olin jo jättänyt taakseni ja siirtynyt seuraaviin tulevaisuuden kuviin, mutta nyt sain kertaryöpyllä palautettua kaiken aktiiviseksi. Kävin todellakin teoksen kanssa keskustelua myönnellen, miettien ja kysellen. Suosittelen lukemaan, ehdottomasti!

P.S. Suurimmassa osassa kertomuksia ilmaisu oli samankaltaista, mutta muutama erottui selkeästi joukosta. Sain kertomuksesta Jäätelökauppias Stephen King -tyylisen vaikutelman, ja kertomus Maailmanlopun bileet tuntui elokuvamaiselta. Kertomukset siis vaihtelivat sisällön ja tyylin mukaan, vaikka punainen lanka pysyi koko ajan samana.

Kirjailija: Leena Krohn, 1998
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 302
ISBN: 951-0-23005-7

Ennen päivänlaskua ei voi – Johanna Sinisalo

3/5

Päivänsäde ja Menninkäinen, Pessi ja Illusia, kohtaavat Tampereen yön hämärässä.

Siitä alkaa kesyn ja kesyttämättömän yhteensovittaminen, luonnon ja sivistyksen yhteentörmäys. Johanna Sinisalo on tarttunut teoksessaan mytologiseen peikko-hahmoon ja tuonut sen 2000-luvulle muiden suurpetojen sekaan. Ennen päivänlaskua ei voi -teoksen peikot esitellään yhtenä eläinlajina; kissan, apinan ja ihmisenkin piirteitä omaavina, melko älykkäinä hahmoina, jotka ovat vähintään yhtä vaarallisia kuin muutkin suurpedot.

Tarinan päähenkilö, 30-vuotias Mikael alias Enkeli, on "mies jolla on enkelinkauniit kasvot ja tukka kuin valo vehnäpellossa". Ei ole vaikea päätellä, että hän on tarinan Päivänsäde. Mikael löytää Menninkäisensä eli peikonpoikasen läheltä asuntoaan heikossa kunnossa. Mikael ottaa peikon kotiinsa, ja Mikaelin sanoin: "Se on kauneinta mitä olen koskaan nähnyt. Tiedän heti että haluan sen." Ja vaikka peikko ei ole täysissä voimissaan, niin Mikael saa ihailla sitä:

"Silloin harvoin kun se liikkuu, se on notkeaa elohopeaa. Se tuntuu kumoavan painovoiman, sen lihaskapasiteetti on kokoon nähden huikea. Sen liikeet ovat kuin öljyä, kuin silkkiä. Sen silmissä asuu öisiä kulovalkeita."

Mikaelin ja tämän villieläimen, peikon, jonka Mikael ristii Pessiksi, elämät kietoutuvat toisiinsa vääjäämättä. Mikael on peikon lumoissa ja peikonpoikanen taas oppii pitämään Mikaelia turvaa ja ruokaa tarjoavana alfauroksena. Peikko on kuitenkin villi peto, joka osoittaa älykkyyttä monilla ihmismäisillä taidoilla, joten hankaluuksia on väistämättä tiedossa:

"Eteisessä en hetkeen usko mitä näen. - - Noin metrin korkeudella lattiasta eteisen valkoisessa tekstiilitapettiseinässä on...maalaus. Siinä on viivoja, jopa jotakin mitä voisi hyvällä tahdolla sanoa hahmoksi, ja taas takaraivossani soi pienen pieni hälytyskello. Suomen muinaisjäännöksiä. Kalliomaalaus. Eilen, hätääntyneenä ja väsyneenä, unohdin siivota. Kalliomaalaus on tehty Martesin verellä."

Villieläimen ja ihmisen suhteen muodostumisen lisäksi kirja antaa paljon muutakin miettimisen aihetta. Kirja heijastelee Suomen 2000-luvun yhteiskunnassa esillä olevia asioita, kuten suurpetojen lisääntyminen ihmisasutusten läheisyydessä, ilmastonmuutos, sateenkaari-ihmisyys sekä tuontivaimojen kohtalot. Laajana teemana ovat ihmissuhteet, joissa rakkauden, hyötymisen ja vallankäytön sotkeutuminen aiheuttavat epätasapainoa. Toki kirjan ristiriitaisia, hurmaavia ja luotaantyöntäviä hetkiä tarjoaa Mikaelin ja Pessin suhde:

""Pessi", minä kuiskaan ja ojennan käteni, ja liu'utan sitä pitkin sen suloista kapeaa pätsinkuumaa ja siloista uumaa. Pessin korvat värähtävät. Minulla on järkälemäinen erektio, kuin osa vatsaa ja reisiäkin olisi kivikovaa pakottavaa lihaa. Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut."

Kirja saa lyhyessä ajassa paljon kerrottua. Teos on kevyehkö ja nopea lukea, vaikka sen sisältö on mieleenpainuvaa ja raskasta. Sinisalo on hienolla tavalla yhdistänyt teokseensa katkelmia muista aidoista julkaisuista itse keksimiensä lisäksi, kuten kansantaruista, tarinoista, runoista ja mytologian tietoteoksista, joissa jollain tapaa käsitellään peikkoja. Näistä tunnettuja ovat varmasti kirjat Kalevala ja Seitsemän Veljestä sekä runoilija Eino Leino.

Helppo kirja ottaa mukaan reissuun. Todennäköisesti tämän saa luettua yhden leppoisan vapaapäivän aikana. Itselleni kirjan sisältö ei ollut sitä ominta, mutta silti hyvä teos.

Kirjailija: Johanna Sinisalo, 2000
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivuja: 268
ISBN: 952-459-400-5