 |
| 4/5 |
Kari Hotakaisen teos Ihmisen osa vuodelta 2009 on ensimmäinen Hotakaiselta lukemani kirja.
Odotin kovasti kirjan avaamista, sillä olen seurannut MTV:n ohjelmaa Pitkääkö olla huolissaan?, jossa Hotakainen on yhtenä panelistina. Hotakaisen tyyli on viihdyttänyt, naurattanut ja antanut ajateltavaa - Toki pidän ohjelman kaikista vakiopanelisteista ja jokaisella on hieno huumorintaju!
Palataan teoksen Ihmisen osa pariin. Sen luettuani kokonaiskuvaksi jäi elämä, jonka jokainen kulkee omalla tavallaan, pystymättä vaikuttamaan kaikkeen, ja tehden valintansa pyrkimysten ja sattumien keinahdellessa. Kirjassa esitellään erilaisia elämänkohtaloita; osaan hahmoista paneudutaan syvällisesti, osalla on väliaikainen rooli ikään kuin 'otoksina' elämästä. On köyhyyttä, työttömyyttä, arvottomuutta, peittelyä, häpeää, epävarmuutta, itsekkyyttä, tunnottomuutta, tylsyyttä, vihaa, surua, rakkautta ja ymmärrystä. Kaikkea, mitä elämästä löytyy.
Päähenkilönä on vanha rouva Salme Malmikunnas, joka myy elämäntarinansa kirjailijalle kirjojen kansiin painettavaksi. Salmella on mies Paavo, vähäpuheinen ja välillä puhumatonkin. Salmen ja Paavon kolme lasta, Helena, Pekka ja Maija, saavat suurimman osan kirjan sivuista. Heidän kohtaloihinsa kietoutuu olennaisella tavalla myös Maijan 'musta' aviomies Biko sekä vauraaksi itsensä uurastanut Kimmo. Pienen, mutta merkittävän osan saa Helenan 9-vuotias tytär Sini.
Hotakaisen kirjoitustyyli on mukaansatempaava. Tyyli tuntuu mukautuvan hahmoihin niin sulavasti, että tekstistä voi tuntea hahmon luonteen ja ajatukset ilman, että tarvitsee kuvailla adjektiivein millainen jokin on. Hotakainen ei juurikaan moralisoi hahmoja, vaan antaa ajatuksia hahmojen omasta näkökulmasta, joista jokainen lukija voi itse päätellä millainen hahmo on, ja ovatko teot ja ajatukset esimerkiksi siedettäviä, järkeviä, oikein tai hyviä.
Huumoria kirjasta löytyy. Huumori on ripoteltuna sinne tänne erilaisiin yhteyksiin. Malmikunnaksen perheväen elämä on reilusti maustettu, niin hyvässä kuin huonossa, mutta humoristinen ote mahtuu tukalaankin tilanteeseen. Pekka on joutunut työttömäksi, on nälissään jatkuvasti ja yrittää keksiä erilaisia ruoanhankintamahdollisuuksia. Yksi niistä on rahan kerääminen esiintyen kadulla:
"Pekka meni käytävän uloskäynnin viereen, laittoi maahan Salme-äidin pienen pärekorin, jonka kylkeen hän oli laatinut pienen tekstin: Olen soitaja Perulta ja nt kodito. - - Äskeisestä ikävästä kohtaamisesta Pekka sai soittoonsa lisää syvyyttä ja tunsi itsensä perulaiseksi. Hän kaipasi Andeja, lempeitä syyssateita, paimenen ammattiaan, vuohiaan ja rakastettuaan, joka kenties juuri tällä hetkellä möi värikkäitä käsitöitään Liman kujilla päästäkseen matkustamaan pohjoiseen maahan huilistinsa kainaloon."
Huumorin lisäksi iloa tuo kirjaan upotettu rakkaus ja lempeys. Maijan ja Bikon suhde on aidon rakkaudellinen huolimatta ulkopuolisten mielipiteistä:
"Biko halusi kertoa, että on täysin tietoinen mustan värin vaikutuksesta ympäristöön, mutta että hän ei itse saanut valita väriä, jos olisi, hän olisi ottanut mieluiten punaisen, rakkauden värin. Biko kertoi myös, että hän aikoo rakastaa Maijaa kaikesta huolimatta, kaikissa olosuhteissa, kaikkien ihmisten edessä ja keskellä Suomea."
"Et kai sä urpo mee mukaan tohon? * En. Ei huoli. Tule syli. * Mä en voi. Mä oon raivoissani. * Maija. Mina taltuta raivo. * Miten meille käy, saatana. * Mina leikka metsan pois siita aurinko tielta."
Ihmisen osa vakuutti minut lukijana. Pidin kirjoitustyylistä ja tarinasta. Kirja ei ollut kevyt, mutta se ei jättänyt synkistelemään, vaan lopussakin se nosti esiin selviämisen ja elämän jatkumisen niillä, joilla elämää edelleen on elettävänä. Pahimpiinkin tilanteisiin on olemassa ratkaisu, ja silloin kuin ei näe tulevaisuutta, on parasta keskittyä elettävään hetkeen ja tehdä siinä se, minkä voi.
Kirjailija: Kari Hotakainen, 2009
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Siltala
Sivuja: 276
ISBN: 978-952-234-021-4
