 |
Runoilija Catullus eli antiikin Roomassa vuosina 87–57 eKr. Catullus
asui maalla, mutta hänellä oli sukua vaikutusvaltaisissakin piireissä. Samaan maailmanaikaan
elivät Roomassa muuan muassa hallitsija Julius Caesar, poliitikko Marcus Cicero
sekä armeijan upseeri Mamurra. Catulluksen kuoleman voidaan epäillä liittyneen
hänen kirjoituksiinsa, joissa hän pilkkaa tuon ajan isoja nimiä. ”Nyt puhki naitu kenraali Mamurra syö
kaksi-kolmekymmentä miljoonaa sestertiusta. - - Miksi, Caesar, suojelet
tällaista tyyppiä, joka on etevä vain hävittämään varoja?” Eräässä runossa
Catullus myöntää uhkarohkeutensa kirjoittaessaan valtaapitävistä. ”Piittaamattomuuteni hyvinvoinnistani,
valtakunnan päämies, on sitä luokkaa, etten millään saa päähäni nimeäsi.” Catullus
ehti kirjoittaa melko paljon runoja kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä, mutta
vain osa runoista on säilynyt. Kaikki runous –teoksesta suomentaja on jättänyt pois parikymmentä runoa.
Suomennosta täytyy kehua; Ronski kieli taipuu suomentajan
hyppysissä hyvin luovalla tavalla. Kieli on lisäksi hyvin nykypäiväistä, joten
se on helppo ottaa vastaan. Suomentaja on käyttänyt työnsä apuna useita
erikielisiä käännösteoksia sekä pyrkinyt noudattelemaan alkukielen ideaa
muutamia vapauksia lukuun ottamatta.
Catulluksen runot ovat oikein hersyviä, ärhäköitä,
piikikkäitä, arkisia ja kaikella tapaa nautittavia. Otan tähän väliin runon
esimerkiksi, jotta se voi antaa itse itsestään oikeanlaisen kuvan.
"Kentillä kuolematonten se tiedetään, ettei
Aemiliuksen päätä ja persettä pysty
hajusta erottamaan, sillä kummatkin löyhkäävät liikaa.
Perse on oikeastaan hiukan helpompi kestää,
kun siitä puuttuvat hampaat. Suussa ne törröttävät
kuin huonosti pilkotut puut.
Kurkku tuo mieleen helteellä kusevan tamman.
Tyyppi on ahkera naimaan. Hän kuuluisi
jonkin muulin paikalle hiertämään myllyä.
Sellaiseen mieheen suostuva nainen pystyisi
nuolemaan spitaalin polttaman pyövelin perseen."
Runoilija purkaa runoissa monesti tuohtumustaan milloin
mitäkin asiaa kohtaan. Rakkaus yhteen naiseen, Lesbiaan, on myös monen runon
aihe. Runot antavat jossain määrin harvinaista kuvaa niiden syntyajan Roomasta
tapoineen ja jumalineen. Catulluksen teksteistä nousee sekin ajatus, että
runoilija piti ahdistavana vanhempia miehiä yhtymässä häneen. Tuossa ajassa
pojan ja miehen seksuaalinen kanssakäyminen oli melko yleistä, mutta sanotaanko
jossain, oliko se kaikkien osapuolien mielestä yhtä toivottavaa ja kenen
ehdoilla tätä tapahtui.
"- - jos olet koskaan rakastanut poikaa, jonka nuoruudelle osaat antaa arvon, varjele tätä! - - Minä pelkään sinua ja pahaa siitintäsi, nuorison uhkaa ja turmelusta. - - säästä tämä poika siltä… Pyydän tätä nöyrästi."
"Kun Memmius oli preetori, sain perseelleni, ja perseeseeni. Kai teille kävi Pison porukassa yhtä karvaisesti? Rooman poikien kohtalo on roomalainen kulli. Teidän tapauksessanne se oli ylhäinen."
Kuten aiemmin mainitsin, Catullus haikailee runoissaan Lesbian
perään. Jos runoihin on uskominen, niin nainen oli lupautunut Catullukselle,
mutta lähtikin viettämään porton elämää. Runoilija toivoo silti Lesbian
palaavan, sillä rakkaus ei ota sammuakseen. Toinen Catulluksen toistuvista
aiheista on kirjallisuus. Hän purkaa halveksuntaansa joitakin kirjailijoita
kohtaan haukkuen näiden teoksia mitä moninaisimmin sanakääntein. Catullus
näyttää kuuluneen ystäväpiiriin, jossa on kirjailijoita, sillä yksi ystävistä
on lähettänyt hänelle jonkun tunnetun kirjailijan epäkelvollisen teoksen, mihin Catullus uhkaa vastata
lähettämän pinon huonoja teoksia takaisin. Erään ystävänsä kirjaa Catullus
kehuu sen lopulta valmistuttua. Tosin sarkastisesti hän huomauttaa teoksen
vihdoin valmistuneen yhdeksän vuoden jälkeen.
Catullus käyttää kolmatta persoonaa itsestään kirjoittaessa,
joskin jokunen poikkeus löytyy. Catullus kertoo runoissaan paljon omakohtaisia
kokemuksiaan ja nämä vaihtelevatkin elämän osa-aluilla laidasta laitaan. Milloin
vieras on varastanut hänen ruokapöydästään liinan, milloin hän kehuskelee
kykenevänsä yhdeksään yhdyntään peräjälkeen tai milloin hän suutelee naista varkain,
minkä jälkeen tämä pesee suunsa vedellä ja hinkkaa hampaitaan sormillaan. Kerran
Catulluksen piti keksiä, miten saada muistikirjansa takaisin sen varastaneelta
portolta, ja eräässä tapauksessa portto huijaa rahat antamatta vastinetta. Välillä
tuntuu, kuin lukisi sketsisarjan käsikirjoitusta. Yksi mielestäni hauskimpia
Catulluksen tekosia on, kun hän valehtelee ja jäädessään valehtelusta kiinni, hän
saa vieritettyä syyn kysyjälle. Tästä tekstimaistiainen:
"Minä tahdoin tehdä tyttöön vaikutuksen. Sanoin: Minulla ei mennyt hullummin, vaikka satuin joutumaan niin pahaan provinssiin. Onnistuin hankkimaan kahdeksan kantotuoliorjaa. Todellisuudessa niitä ei ollut ensimmäistäkään, ei yhtä orjaa, joka olisi jaksanut kantaa vanhan sänkyrämän katkennutta jalkaa. Tyttö möläytti: Rakas Catullus, lainaisitko minulle kantotuoliorjiasi. Minun pitäisi mennä Serapiksen temppeliin. Anteeksi, sanoin, tuli puhuttua niistä orjista muunneltua totuutta. Eivät ne ole minun orjiani, vaan ystäväni Gaius Cinnan. - - Minä saan käyttää niitä tekemättä tiliä. Sinä taas olet varsinainen kiusankappale, kun tässä saa vahtia kieltään kuin orjaa."
Mielestäni parasta Catulluksessa on, että hän kertoo omat
nolot hetkensä suoraa ja hauskasti. Catullus on häpeilemätön ja tunnustaa
itsekin runojensa kielenkäytön olevan rivoa, säädyllisyyttä vailla. Hän
kuitenkin mieltää itsensä tavallaan siveäksi, erilaiseksi kuin runot antaisivat
runoilijasta ymmärtää. Catullus ei kaihda mitään aihetta, runot vilisevät karvaisia
perseitä ja sukurutsaa, köyhyyttä, isokenkäisten pilkkaa sekä sydäntä särkeviä
tunteita. Tämä oli elämänmakuinen runokokoelma sarkastisella twistillä. Viihdyttävyysarvo täydellinen.
Kirjailija: Gaius Valerius Catullus
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 123
