Ihmissutta ken pelkäisi – Leonie Swann

3/5

Mitähän luettavaa tänään löytyisi kirjaston kätköistä? Kuljeskelin hyllyjen lomassa miettien uutta kirjatuttavuutta, jonka kohta poimisin käteeni. Selailin näytteille asetettuja kirjoja rikosromaaniosastolla ja silmiini pisti oudolta - mutta hauskalta - kuulostava lammasdekkari. Lopputuloksena astelin tämä kirja kainalossani ulos Tapiolan kirjastosta.

Leonie Swannin vuonna 2010 kirjoittama romaani Ihmissutta ken pelkäisi on itsenäinen jatko-osa vuonna 2005 julkaistulle dekkarille Murha laitumella.

Kirjan pääosissa seikkailevat irlantilaisen lammaslauman villavat jäsenet, jotka siirryttyään Ranskan laitumille paimenensa Rebeccan mukana joutuvat keskelle ihmissuden arvoitusta. Ihmissusi on lampaille uusi asia ja ne koittavat pohtia, millainen ihmissusi mahtaa olla:

"Jos se piiloutuu jonkun ihmisen sisälle, ei se voi ainakaan ihmistä suurempi olla, sanoi Mopple. - - Miksi se sitten piiloutuu? kysyi talvikaritsa. Madouc mietti hetken. Siksi että ihmiset pelkää sitä. Ja jos ihmiset pelkää jotakin, ne on hyvin vaarallisia. Jopa ihmissudelle. Mekin voitaisiin pelätä sitä, ehdotti Heide. Oltaisiinko mekin silloin vaarallisia?"

Ennen kuin lampaille käy huonosti, lampaat päättävät ottaa selvää, kuka ihmissusi on. Lauman viisain lammas, Miss Maple, kokoaa tiedonmurusia yhteen samalla, kun muutama rohkea lammas seikkailee tutkimassa lähitienoota. Väitetään, että ihmissusi liikkuu laidunalueen läheisessä metsässä, ja syynä tähän olettamukseen ovat metsästä löytyneet, pahoin raadellut metsäkauriiden ruhot. Lampaat kehittävät pettämättömän ihmissudenpaljastimen, sillä ne ovat saaneet selville, että ihmissusi pelkää hopeaa. Lampaiden paimen käärii eväänsä "hopeapaperiin", joten tästä havainnosta seuraa suunnitelma:

"Etsitään palanen hopeaa ja katsotaan sitten, kuka sitä pelkää! - - Joltisellakin vaivalla ne onnistuivat kiinnittämään hopean lehdettömän pähkinäpensaan oksiin lähelle pihaporttia ja vuohiaitaa. Pieni paperinpala lepatti ja rapsahteli tuulessa, ja ensimmäiset vuohet tulivat uteliaina lähemmäksi. Rohkeaa! sanoin ensimmäinen, ruskea-valkotäpläinen vuohi. Avantgardea! vahvisti asiantuntijan ilmein toinen, punaturkkinen vuohi."

Kirja oli hauska, mutta en luonnehtisi sitä hulvattomaksi takakannen tavoin. Lampaiden aivoitukset ja näkökulmat tapahtumiin olivat hienosti keksitty. Voisi kuvitella, että kirjailija on ottanut selvää lampaiden elämästä aika perusteellisesti, jotta on osannut asettua edes jollain tasolla niiden maailmaan. Tarina oli jossain määrin pitkäveteinen, vaikka sen mielellään luki loppuun saakka. Voi olla, että käännettäessä tekstiä siitä jää helposti puuttumaan se jokin, mikä alkuperäisessä teoksessa antaa potkua tarinalle.
Jos perinteiset dekkarit alkavat puuduttaa samankaltaisuudellaan, tässä olisi virkistävä teos niiden välissä luettavaksi.

Kirjailija: Leonie Swann
Saksankielinen alkuteos: Garou, 2010
Suomentaja: Ilona Nykyri, 2011
Kustantaja: WSOY, Helsinki
Sivuja: 448
ISBN: 978-951-0-37783-3

Kolme käskyä - Paula Havaste

4/5

Kirjailija Paula Havasteen teokseen tutustuin ystävän suosituksesta. Havasteen  kulttuurisesti ja historiallisesti painottuneet tarinat sekä kirjailijan nautittava kerrontatyyli olivat syyt tähän suositukseen.

Lukemisekseni valikoitui vuonna 2013 julkaistu teos Kolme käskyä. Teos on itsenäinen jatko-osa kahdelle aiemmalle kirjalle, Kaksi rakkautta ja Yhden toivon tie.

Kolme käskyä keskittyy nuoren kansatieteilijä-opiskelijan, Raijan, elämään. Helsinkiläinen Raija viettää kesän Rovaniemellä pienen opiskelijaryhmän kanssa tehden töitä uutta kotiseutumuseota varten. Ajankohta sijoittuu sodanjälkeiseen Suomeen, ja kuten niin monen muunkin perheessä, myös Raijan perheessä vaikuttavat sodan aiheuttamat traumat. Raija pääsee ensimmäistä kertaa kokeilemaan itsenäistä elämää, kaukana perheestään, ja tuolla Lapin etäisyydessä hän löytää itsestään muitakin puolia kuin vain ainaisen tottelevaisen ja ahkeran tytön kuvan.

Itselleni kirjan punainen lanka kietoutui Raijan muutosprosessin ympärille, omien halujensa ja toiveidensa hyväksymiseen, ja oman tulevaisuutensa rakentamiseen niiden mukaan. Raijan mietteitä kesän loppupuolella, monien kokemusten jälkeen, kuvaa seuraava katkelma:

"Raija haistoi kalpean valheen. Koska mieli oli kivun jäljiltä turta, hän punnitsi elämäänsä kylmästi kohta kohdalta kuin kapallisia perunoita. Eivät ne tomaateiksi muuttuneet, joten jotakin niistä oli tehtävä. Jos hän oli onneton, hänen itsensä olisi muututtava. Hän oppisi sanomaan ei ja minä tahdon. Mutta päällimmäisenä oli kuitenkin ensimmäinen kysymys: mitä he olivat yhdessä, Rainer ja Raija?"

Kirjan tarinaan sekoittuu monia aiheita, ja ne ovat jo yksistään mielenkiintoisia. Kirja yhdistää muun muassa sodan jättämät jäljet, kirkon ja lähetystyön, Lapin, eri etnisyyksien vuorovaikutuksen, partiolaisuuden, opiskelijaelämän, yhteiskunnallisen kulttuurin sekä rakkauden. Läpi tarinan on taikauskoisuudellakin osansa - erilaiset merkit, enteet, horoskoopit ja näyt kuuluvat niin Raijan kuin Lapin elämään.

Kirjaan on helppo uppoutua, mutta sen malttaa jättää myös yöpöydälle odottamaan seuraavaa iltaa. Teksti soljuu eteenpäin ja tarina on moniulotteinen. Suosittelijan ajatuksia lainatakseni kerronta on taitavaa, sekä tarina kulttuurisine painotuksineen mielenkiintoinen. Itse en ole viehättynyt entisajan Suomen ajankuvasta, vaan mieluummin luen nykyisyyteen sijoittuvia teoksia. Kolme käskyä luo kuitenkin tarinassaan lukijan eteen mennyttä elämää elävästi ja samaistuttavasti. Havasteelta ilmestynyt tuoreempi kirjasarja - Tuulen vihat, Maan vihat ja Veden vihat - pääsee lukulistalleni odottamaan vuoroaan tulevaisuuden lukukokemuksia varten.

Kirjailija: Paula Havaste, 2013
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
Sivuja: 374
ISBN: 978-951-20-9166-9