Utopia – Thomas More

Kirja oli pakko lukea lähes ainoastaan sen nimen vuoksi. Utopia-teoksen sisältö ei kuulostanut sekään hullummalta luettuani kirjan takakannen. Kirjan vanhahtava ulkoasu vähensi houkutusta, mutta koska kirja ei ole mikään tiiliskivi, ajattelin pystyväni selättämään sen. Plussat ja miinukset punnittuani aloitin lukemisen.

Kirja alkaa johdannolla, joka on mielestäni kattava ja ytimekäs. Johdanto on suomentajan käsialaa, ja hän on esitellyt siinä kirjailijan henkilötaustaa, historiallista aikakautta sekä teokseen sisällytettyjä ajatuksia. Varsinainen teos jakautuu kahteen osaan. Lopussa on vielä kirjailijan ystävälleen osoittama kirje, jossa hän pohjustaa valmistunutta teostaan. Teoksen isä Thomas More oli englantilainen lakimies, joka perehtyi filosofiaan, ja etenkin humanismiin muun muassa Platonin teosten kautta. More osasi latinaa ja kreikkaa, ja kirjoitti Utopian latinaksi. Ensimmäinen painos ilmestyi Belgiassa Louvainissa vuonna 1516. Englannissa Utopia ilmestyi vasta vuonna 1551, käännöksenä.

Teoksen lähtökohdat ovat humanismista, ja sanotaan, että Platonin Valtio-teos on ollut yksi merkittävimpiä inspiroijia Utopialle. Utopioita on kirjoitettu aiemminkin kautta historian ennen Morea. Lukemassani kirjassa, sen ensimmäisessä osassa, More tapaa Antverpenin matkallaan portugalilaisen merimiehen, joka kritisoi englantilaista yhteiskuntaa osoittaen sen vääryyksiä sekä ehdottaen parannuksia. Kirjan toisessa osassa samainen merimies kertoo saarivaltiosta, joka on kuin unelma, täydellinen paikka elää. Saarivaltio Utopian yhteiskunta on rakennettu toimivaksi ja vahvaksi eikä sillä ole tarvetta muuttua.

Itse en ole perehtynyt filosofisiin, ainakaan valtiollisia aiheita käsitteleviin teoksiin, joten tämä kirja oli erittäin antoisa. Pakko sanoa, että viihdyin ja olisin tiiliskivenkin kanssa pärjännyt. Suomennosta on kehuttava, sillä teksti oli sujuvaa luettavaa. Suomentaja on ollut myös mahdollisimman uskollinen alkuperäiskieliselle teokselle. More ilmoittaa ystävälleen lähettämässään kirjeessä, että olisi pyrkinyt teoksessaan yksinkertaisuuteen sanoen: ”Olenkin katsonut, että mitä enemmän esitystapani muistuttaisi hänen vapaan yksinkertaista kerrontaansa, sitä lähempänä se olisi totuutta”. Tämä pyrkimys suomentajan taitavuuden lisäksi varmasti selittää koukeroisen kielen puuttumista.

Mielestäni Moren viisaus näkyy teoksessa pohtimisena. Kirjassa esitettyihin ideaalitilanteisiin esitetään aina vastaväite tai ainakin etsitään sen heikot kohdat, joihin jälleen vastataan. More on perusteellisesti miettinyt näkemyksiään eikä esitä niitä absoluuttisen toimivana. Minusta tuntuu, että More on halunnut heittää ilmaan sellaisia esimerkkejä, joiden avulla voisi arvioida olemassa olevaa yhteiskuntaa ja puuttua ainakin suurimpiin epäkohtiin.

Kirjan ensimmäisessä osassa More puuttuu kuolemantuomioon rankaisukeinona. Hän näkee kuolemantuomion olevan liian julma rangaistus varkaille ja ehdottaa ennaltaehkäiseviä keinoja varkauksien vähentämiseen. Mielestäni yksi parhaita perusteluja rangaistuksen suuruutta arvioitaessa on kirjan huomio: ”Kun rosvo huomaa, että yhtä kova rangaistus odottaa sitä joka on tuomittu varkaudesta kuin sitäkin, joka on lisäksi todettu syylliseksi tappoon, tämä ajatus saa hänet murhaamaan uhrinsa, jonka hän muuten olisi tyytynyt vain ryöstämään. - - murhaaminen tuottaa hänelle paremman turvan; kun rikoksen todistaja on saatu pois päiviltä, toiveet sen salaan jäämisestä ovat suuremmat.” More esittää myös lievempää rangaistusvaihtoehtoa esimerkkinään Persian polyleriittien rangaistuskäytäntö. Varas joutuu palauttamaan tai korvaamaan kaiken varastamansa oikealle omistajalle. Väkivallattoman varkauden ollessa kyseessä varas joutuu työskentelemään valtiolle loppu elämänsä, mutta vankilasta kuitenkin vapaana, kun taas väkivaltaisen varkauden kohdalla varas joutuu kahleisiin ja vankilaan. Varkaat ruokitaan hyvin, joko almujen, julkisten varojen tai kansalaisilta kerättävän vero-osuuden turvin. Vapautuskin on mahdollista saada, jos on osoittanut olevansa kuuliainen ja parantaneen tapansa. Mieleeni tuli näistä esimerkeistä hieman nykyiset oikeuskäytännöt, vaikkapa Suomessa.

More oli kirjan syntyvaiheilla kutsuttu kuningas Henrik VIII hovin palvelukseen ja tämä on kenties vaikuttanut siihen, että Utopian ensimmäisessä osassa on paljon pohdiskelua kuninkaan neuvonantajaksi asettumisen puolesta ja vastaan. Valtion järkevästä hallitsemisesta More kirjoittaa toivottomasti, mutta osuvasti:

"Ihailemasi Platonin mielestä valtioista voi tulla onnellisia vasta jos niitä hallitsevat filosofit tai kuninkaista tulee filosofeja. Mutta me olemme kaukana tästä onnesta, jos filosofit eivät edes suvaitse antaa neuvojaan kuninkaille! - - Usko pois, jos yrittäisin saada jotakuta kuningasta tekemään järkeviä päätöksiä ja koettaisin kitkeä hänestä tuhoisat paheiden idut, minut heti joko heitettäisiin ulos tai tehtäisiin naurunalaiseksi."

More jatkaa kuninkaan neuvonantajan roolin pohtimista muutama sivu myöhemmin antaen ohjeita tehtävän hoitamiseen järkevästi, vaikka ehkä vastentahtoisesti.

"Esitä osasi mahdollisimman hyvin siinä näytelmässä, joka parhaillaan on menossa. - - vaikka et pystykään korjaamaan vääriä tottumuksia niin kuin haluaisit, ei silti pidä jättää valtiota oman onnensa nojaan. - - jos et pystykään saamaan jotakin asiaa hyväksi, sinun on koetettava edes vaikuttaa niin että se olisi mahdollisimman vähän väärin."

Kirjan toinen osa vie Utopiaan. Utopiassa kaikki on yhteisomistuksessa. Siellä ei ole käytössä rahaa, vaan kaikki tarpeellinen on saatavilla ilmaiseksi. Asuntoja vaihdetaan arpomalla kymmenen vuoden välein. Valtiota koskevat päätökset tehdään senaatissa tai kansankokouksissa. Kaikki lapset käyvät koulua ja aikuiset tekevät töitä. Kaikki opiskelevat maanviljelyksen sekä vapaavalintaisen toisen ammatin. Töitä tehdään kuusi tuntia ja vapaa-aika käytetään mielekkääseen harrastukseen, kuten opiskeluun. Ruokailut järjestetään halleissa, mutta ruokaa saa viedä kotiinkin. Utopian ydintä kuvaa hyvin katkelma:

"Heidän järjestelmänsä pyrkii ennen kaikkea siihen, että kansalaiset voisivat mahdollisimman paljon olla vapaina ruumiillisesta työstä ja omistaa aikaansa vapaaseen hengenviljelyyn niin paljon kuin valtion välttämättömät tarpeet antavat myöten. Tässä on heidän mielestään elämän onni."

More kertoo utopialaisten välttävän sotaa viimeiseen asti. Kirjasta löytyy kuitenkin eniten sodankäyntiä kuvaavaa tekstiä. Luultavasti More on halunnut antaa järkeviä sotataktisia ohjeita hyvin yksityiskohtaisesti, jos joku hallitsija tai neuvonantaja hänen kirjansa olisi käsiinsä saanut ja ottanut siitä opikseen. Mielestäni on silti Utopian luonnetta ajatellen ristiriitainen ajatus, että vaikka Utopia osallistuu sotaan yleensä vain puolustaakseen itseään, on siitä täysin hyväksyttävää aloittaa sota vallatakseen toisen valtion maita, jos tämä valtio ei vapaaehtoisesti luovuta hyödyttömästi tyhjillään olevia alueitaan, joita utopialaiset tarvitsisivat elantoonsa.

Ahneuden välttämiseksi Utopialaiset ovat kehittäneet psykologisesti hienon taktiikan. Utopialaiset eivät arvosta kultaa, hopeaa eivätkä jalokiviä tai helmiä. He ovat keksineet tavan, jolla välttävät antamasta arvoa näille muiden arvostamille materiaaleille. Kullasta ja hopeasta valmistetaan muun muassa yöastioita ja orjat puetaan sitä enemmän kultaan, mitä pahamaineisempi rikollinen. Helmet ja jalokivet ovat pikkulasten suosiossa, ja aikuistuessaan utopialaiset luopuvat koruista liian lapsellisina.

Eutanasia on hyväksytty keino Utopiassa, myös tietyin ehdoin kuolema oman käden kautta. Jos parantumaton sairaus aiheuttaa jatkuvaa tuskaa ja kärsimystä, papit ja viranomaiset vetoavat potilaan olevan taakka itselleen sekä toisille. He neuvovat potilasta joko vapauttamaan itsensä elämästään tai sallimaan toisten auttaa. Kuolema voi tulla paastoamalla itsensä hengiltä tai nauttien unilääkettä. Vastoin tahtoaan ei tarvitse elämäänsä päättää. Eutanasia on ajankohtainen kysymys tänäkin päivänä. Siihen ei ole vuosien aikana ihmiskunta löytänyt yhteneväistä näkemystä, sillä kysymys on enimmäkseen moraalinen.

Yksi Utopian mielenkiintoinen asetelma on sukupuolten välillä. Utopiassa näkyy selkeästi perinteinen perheen hierarkia: kirjan mukaan askareissa ”vaimot auttavat miehiään ja lapset vanhempiaan”, väärinteoissa ”aviomiehet rankaisevat vaimojaan ja vanhemmat lapsiaan” sekä uskonnossa ”aviovaimot polvistuvat kotona miestensä jalkojen juureen, samoin lapset vanhempiensa”. En kuitenkaan löytänyt mitään perustelua sille, miksi mies olisi perheessä ylin, jos kaikki Utopiassa on muutoin tasapuolista sukupuolten välillä. Ainoa maininta sukupuolten eroista löytyy fyysisestä voimasta, jonka perusteella eri työnkuvat saattavat valikoitua. Ammatin saa silti valita itse edellytyksistään huolimatta. Sotaharjoitukset koskevat tasapuolisesti molempia sukupuolia, mikä on mielestäni aika edistyksellinen ajatus kirjan syntymisaikaan nähden. Toinen mainitsemisen arvoinen asia on, että naisetkin voivat toimia Utopiassa pappeina. More oli vahvasti katolinen puolustaen kirkkoaan. Katolinen kirkko ei ole koskaan vihkinyt naisia papeiksi. Mistähän Moren ajatus naispapeista syntyi? Utopiaan More sijoittaa yleisen uskon yhteen ylimpään voimaan Mithraan ja kertoo Utopiaa koskevan täyden uskonnonvapauden, joten naispappeus ei olisi siellä ehkä ihmeellinen asia. More kuitenkin kertoo utopialaisten omaksuneen kristinuskon erittäin halukkaasti ja kuvaa jumalanpalveluksia hyvin katolilaisiksi. Näkisin, että More on juurikin halunnut sisällyttää Utopiaan oman näkemyksensä mukaisen ihanteellisen uskonnon harjoittamisen, ja tähän naispappeuskin mahtuisi.

Yhteenvetona toteaisin, että kirjassa on ajankohtaisia, oivaltavia ajatuksia, jotka eivät menetä järkevyyttään niin kauan kuin ihminen maapallolla asustaa. Platonin Valtio alkoi myös kiinnostamaan, ja mikseipä monet muutkin filosofien teokset. Niissä saattaa piillä tähän päivään uudelleen löydettävää.


Kirjailija: Thomas More 

Latinankielinen alkuteos: De optimo statu reipublicae deque nova insula Utopia, 1516

Suomentaja: Marja Itkonen-Kaila, 1984, 2.painos

Kustantaja: WSOY

Sivuja: 182