Älä katso taaksesi – Karin Fossum

Norjalaisen kirjailijan Karin Fossumin romaani Älä katso taaksesi vie perinteisen dekkarikirjallisuuden äärelle. Kirjan alkumetreistä saakka voi huomata tuttuuden tunteen, joka palauttaa mieleen lukuisat rikossarjat ja –kirjat. Oma vertailuni käy ensimmäisenä Wallanderin, Beckin ja komisario Koskisen luo.

Kirjan juoni kulkee tuttua rataa. Aluksi tapahtuu 15-kesäisen nuoren naisen murha, jota lähtee selvittämään hyvin Kurt Wallanderin oloinen komisario Konrad Sejer. Keski-ikäinen, leskeksi jäänyt komisario jututtaa työparinsa Skarren kanssa kaikkia tytön tunteneita. Vähitellen epäiltyjä on yhtä monta kuin tytön naapureita, eikä kunnon motiivia murhalle tahdo löytyä. Lopulta vahva epäilys syyllisestä nousee pintaan ja ajojahti alkaa. Kirjan loppuvaiheilla lukija saa jännittää, ehtiikö syyllinen tehdä vielä jotain muuta kauheaa ja saadaanko hänet kiinni. Sejer nappaa syyllisen kylmän viileästi, kuten kunnon komisarion kuuluukin tehdä.

Kirjan pääjuoni on melko tavallinen tarinankulultaan, jos vertaa muihin rikostarinoihin. Dekkarin sivujuonessa on kuitenkin jotain kutkuttavan häiritsevää, ja mikä pahinta (lue parasta), juoni jää auki. Alussa pieni tyttö nousee rämisevään pakettiautoon, jota ajaa ainakin näennäisesti harmiton Downin syndrooman omaava mies. Tyttöä ei meinaa kuulua kotiin iltaan mennessä, joten vanhemmat hälyttävät poliisin. Tyttö kuitenkin ilmestyy kotiinsa hyvässä kunnossa kohta poliisien saapumisen jälkeen. Kirjan lopussa samainen mies ajaa jälleen tytön vierelle houkutellen tämän kyytiin pupuja katsomaan. Kirjailija antaa ymmärtää, että asiassa voi olla viattomuuden ohella muutakin. Tilanne jää vaivaamaan ja lukijana jatkoin tarinaa omassa mielessäni samalla pohtien, miten kirjailija on ajatellut tarinan etenevän.

Vannoutuneena komisario Koskinen –fanina en ihastunut tähän dekkariin niin paljon, kuin olisin voinut. Seppo Jokisen rikosromaanit ovat vieneet sydämeni. Koskinen tuli hahmona paljon lähemmäksi jo ensimmäisellä tutustumiskerralla. Sejerin hahmo tuntuu jäävän etäisemmäksi, vaikka kirjailija tuokin hänen henkilökohtaista elämäänsä ja ajatuksiaan esille. Olen havainnut, että nämä pohjoismaisten rikosromaanien komisariot muistuttavat paljon toisiaan – heissä saattaa mennä helpostikin sekaisin. He ovat pitkiä, raamikkaita, keski-ikäisiä, yksinäisiä miehiä, joille on siunaantunut kaiken työholistisuuden keskellä sentään lapsia ja jopa lapsenlapsia. He ovat karkeannäköisiä, mutta miehekkäitä. Vähäpuheisuus on myös tavaramerkki näille komisarioille. Pidän näistä hahmoista kovasti ja siksipä rikosten äärelle tulee helposti hakeuduttua kirjan muodossa.

Katkelma kirjasta, kirjailijan huumorista, kun osastopäällikkö jututtaa Sejeriä tutkinnan aikana:

"- Sinä et tosiaankaan hevin luovuta. Mutta toisaalta tiedän kyllä hyvin, että sinun vaistosi on kunnossa. Yksi juttu sinun pitää kuitenkin muistaa. Hän heristi äkkiä sormeaan kiusoittelevasti ja osoitti Sejeriä. - Sinä et ole minkään dekkarin päähenkilö. Koeta pitää pääsi kylmänä. Sejer kallisti päätään taaksepäin ja nauroi niin sydämellisesti, että Holthemann säpsähti."

Kirjailija: Karin Fossum
Norjankielinen alkuteos: Se deg ikke tilbake!, 1996
Suomentaja: Tarja Teva, 1998
Sivuja: 304